Maahanmuuttokriitikoita islamkriitikoita miehittäjä-Ryssän vastaisessa taistossa eurovaaleissa kuntavaaleissa eduskuntavaaleissa Pirkanmaalla. Seppo Lehto ja ne muut ovat? Muistakaamme tukea heitä myötä- ja vastoinkäymisissä suomalaisuutta ja sen perusoikeuksia puolustavissa toimissaan, sekä tulevissa eri vaaleissa.
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Maahanmuuttokriitikko Seppo Lehto: Tunnetusti lehmä on syntyjään tyhmä. Voidaanko todeta että suomalaisista suurin osa on ollut lehmiä tyhmempiä salliessaan nykyisen valtakorruption ja järjettömän mamutuksen perseennuolun veronkorotuksineen, sekä elintilamme kaventamisina?
Maahanmuuttokriitikko Seppo Lehto: Tunnetusti lehmä on syntyjään tyhmä kuten moni suvakkilehmäkin
Voidaanko todeta että suomalaisista suurin osa on ollut lehmiä tyhmempiä salliessaan nykyisen valtakorruption ja järjettömän mamutuksen perseennuolun veronkorotuksineen, sekä elintilamme kaventamisina?
Olisiko aika huomata ettei ylipopulaatioiden ja kansainvaellusten myötä tule edes kusta ja paskaa vaan pahempaa mikä kaventaa olemistamme, turvallisuuttamme, sekä kasvattaa toimeentulovaikeuksia alkuperäisille suomalaisille, kun pitää erikseen elättää puhtaita keskuuteemme tulleita elintasoloisia / turvapaikkaturisteja, joilla ei ole muuta tarkoitusta kuin tulla elämään toisten siivellä, vaatien lähtömaansa pedofiliakulttien tapaisten toimien laillistamista esim lapsiavioliittoina ymv:na ( 1900-luvun alussa kirjattiin ko tapaiset "loisia"-termillä), jotka notkuvat sätkät huulissa porttikongeissa harrastuksinaan: "Sex, drugs, rock and roll"
---------------
http://maahanmuuttokriitikoita.blogspot.fi/
------------------------
Posted by
Maahanmuuttokriitikko tuntee vastuunsa luontomme ja kansamme perusoikeuksien varjelijana ja vastustaa islamia ja rajattoman maahanmuuton elättien kippaamista rasitteeksemme kuten vieraslajeina
at
9.39
Ei kommentteja:
Eurovaaliehdokkaanne https://eurovaaliehdokkaanne-lehto-seppo.blogspot.com/ Seppo Lehto valkoisin vaihtoehto ennen ehdokaslistojen vahvistamisia, Tampereen kuntavaaleissa / eduskuntavaaleissa kansakunnan tunnetuin maahanmuuton ja miehityksen vastustaja Seppo Lehto https://eduskuntavaaliehdokas-Pirkanmaa.blogspot.com/
Tervetuloa eduskuntavaaleissa Pirkanmaalla 2027 ja Tampereen kuntavaaleissa 2025 isänmaallisten tamperelaisten yhteislistalle
Valkoisempaa tulevaisuutta valkoisen Suomen kansoille https://rasismista-ihan-oikeasti.blogspot.com/
Älkää olko rotupettureita juhannuksenakaan. Seppo Lehto valkoinen vaihtoehto valkoisen Suomen soihtu. Ole sinäkin?
Tervetuloa eduskuntavaaleissa Pirkanmaalla 2027 ja Tampereen kuntavaaleissa 2025 isänmaallisten tamperelaisten yhteislistalle
Valkoisempaa tulevaisuutta valkoisen Suomen kansoille https://rasismista-ihan-oikeasti.blogspot.com/
Älkää olko rotupettureita juhannuksenakaan. Seppo Lehto valkoinen vaihtoehto valkoisen Suomen soihtu. Ole sinäkin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)